Stylist

Kerron tässä postauksessa Stailistin koulutuksesta. Aloitin siis talvella, tarkemmin tammi - helmikuun vaihteessa Style Pro - iltakoulutuksen. Olin ennen tätä työskennellyt noin 1,5 vuotta välivuoden merkeissä merkonomiksi valmistumisen jälkeen, joka tapahtui keväällä 2009. 

Koulutuksen aihe - alueet olivat erittäin laajat ja mielenkiintoiset, alussa käytiin läpi muun muassa meikki, kampaus ja kokeeneet Stailistit pitivät meille luentoja urastaan ja työtehtävistään. Kävimme myös opintokäynneillä eri muotialan yrityksissä, joihin kuului Play It Again, Sam sekä Serpenttiini Showroom.

Kurssin luennoilla opiskeltiin värioppia, tyyli - ja vartaloanalyysejä, värikoordinaatit, näytössunnittelu, kuvaukset, somistus, muodin vuosikymmenet yms.
Kurssin aikana osallistuin muotikuvauksiin koululla ja näytökseen Porvoossa, sekä työharjoitteluna kasattiin muotinäytös joka käytiin kulttuuriareena Gloriassa kesäkuun alussa.

Glorian näytöksessä (kuvien laatu hieman suttuinen)
Muotinäytöksen teko ja toteutus oli älyttömän hauskaa ja myöskin rankkaa samaan aikaan. Kurssilaisille jaettiin omat ryhmät ja liikkeet. Stailistin tehtävä on asiakaspalvelusta huolehtiminen eli vaatteiden haku ja kasaaminen liikkeestä, käsittely ja palautus.

Lopputyönä tehtiin henkilöstailaukset, stailasin kolmelle eri henkilölle kaksi asukokonaisuutta. Lopuksi tehtiin lopputentti kesäkuun lopussa, jonka arvosanaksi tuli 9+.

Kokonaisuutena koulutus oli huippuhyvä ja mielenkiintoinen, oppi paljon juuri tekemällä oppii - tekniikan ansiosta! Tämä ala on ehdottomasti omani :)



Kommentit