MarkkinointiOppaana yhteistyössä MMA:n ja Markkinointikollektiivin kanssa

 

Vielä yksi kirjoitelma ennen viimeksi mainittua ajatuspostausta tähän väliin 👌 Tein hiljattain Youtube-ensi-iltani toimimalla MMA:n ja MarkkinointiKollektiivin kanssa yhteistyössä Markkinointioppaana. Puolituntisen presentaation aikana kerron resilienssistä ja miten tärkeää sen säilyttäminen on muutosvaiheiden yli, joita moni meistä on joutunut pakon edestä tänä vuonna kokemaan ja jos ei ole joutunut niin tässä eväät tulevaisuudelle. Uskon kuitenkin, että tämä omituinen vuosi on jollakin tapaa tarkoittanut muutosta ihan meidän jokaisen elämässä.

Kyseessä oli ensimmäinen suoranauhoitus-presentaationi saati Youtuben muodossa joten tämän teko oli aika jännää itselleni ja olen todella tyytyväinen että päätin osallistua! Tunnen että tämä vuosi on ollut aikamoista oppimisen aikaa ja moni tarvitsee tukea ja työkaluja ihan normiarkeen tämän kaiken uuden tilanteen  keskellä. Jaan videolla omia työkalujani siihen mikä on omalla kohdallani auttanut resilienssin ja ylipäänsä hyvän olon lisäämiseen pandemian aikana, mielen kirkastamiseen ja omien unelmien näkemiseen ja oivaltamiseen haasteiden aikoina. Presentaation loppupuoliskolla on myös hajoitus kaikille kuulijoille ja katselijoille - eräs metodi josta itselleni on ollut hyötyä omien alitajuisten unelmien identifioinnissa.

Antoisaa video-opastushetkeä! 

(PS: saat laadusta paremman klikkaamalla alaoikeassa reunassa näkyvää 'tools' nappulaa - 720p tekee videosta skarpimman)

//Nina

Kommentit