Uusi treeni-innostus: Barre


Kirjoittelin 2019 vuosikatsauksen yhteydessä lyhyesti, että olen löytänyt uuden treenilajin josta olen varsin innoissani. Jo senkin verran, että olen suunnitellut visiittiä eräälle studiolle jos koskaan tulee matkattua LA:han!

Kyseessä on Barre-treeni, joka on vähän sekoitus näitä kaikkia: balettia, tanssia, joogaa ja suhteellisen kovaa lihastreeniä. Löysin tämän lajin varmaankin Lindan blogista vinkkinä, se on Ruotsissa (yllättäen) vielä vähän isompi juttu kuin meillä täällä Suomessa, mutta perässä tullaan kyllä kovaa vauhtia, sillä ei tarvinnut sen kummemmin googlata ennenkuin löytyi Helsingistä Barre-treeniä tarjoava studio BAY Helsinki jonne menin lajia testaamaan kerran paikan päälle. Olin tietenkin Youtube-videon kautta harjoitellut jo ennen treeniä, ettei ihan keltanokkana sentään mene.

Barre on aika nopeatempoista, joten kaltaiselleni huomattavasti hitaampaan tempoon tottuneelle jooga-ihmiselle kesti vähän, ennenkuin pääsin rytmiin kunnolla mukaan (ja kestää sen suhteen vieläkin, onneksi koti-treenissä videon voi pistää pauselle toisinaan.) Paras asia barressa on mielestäni kuitenkin se, että siinä mennään ihan oikeasti cardiomaisesti syvälle lihaksiin ja etenkin reisiin ja vatsaan, mitä joogassa ei taas niinkään tehdä. Harrastan myös juoksua ja pyöräilyä, ja kummassakaan ei oikeastaan treenata syviä lihaksia, joten tämäntyyppinen treeni on enemmän kuin tervetullut lisä treenipäiväkirjaan. Luulen, että alan käymään enemmänkin nyt kevään tullen juurikin BAY:ssa, sillä sinne ampaisee meiltä fillarilla n. 20 minuutissa linnuntietä.


Selvittelin myös hieman taustoja Youtubesta löytyneiden barre-videoiden suhteen ja löysin tieni Los Angelesiin, jossa Marnie Alton pitää suosittua M:Body-barre-studiota (ja sieltä laji varmaan muutenkin on kunnolla lähtöisin). Yksi hänen videoistaan on esimerkiksi tämä, jossa treenataan ilman ns. balettitankoa ja hyvin tehokas treeni on kyseessä siitä huolimatta. Marnien opastuksella on treenannut julkimot kuten Jennfier Aniston, joten kyllä kannattaa ehdottomasti testata tätä treeniä! Videon positiivinen fiilis on todella tarttuva.

Barren kotitreenaamiselle suurimpia haasteita onkin juuri balettitangon puuttuminen, toki esim. tuolin takaosa käy myös tukena mutta itsäni hieman häiritsee kun se ei välttämättä pysy paikallaan barren pyörteissä. Kesällä täytyykin testata barrea parvekkeella, kun siinä voi ottaa tukea parvekkeen seinämästä esim. tosin tilaa on aika vähän. Myöskin monessa videossa käytetään kevyitä painoja, näitäkin pitäisi olla kätevästi saatavilla jos kotona haluaa treenata välillä.

Ekan barre-treenini jälkeen lihakset olivat aivan tavattoman kipeät, mutta hyvä niin koska sehän on merkki siitä että jotain tuli tehtyä oikein. Aion vastaisuudessa seurata ehdottomasti enemmän tätä lajia ja sen kehittymistä, ja haluan itsekin kehittyä ja tehdä liikkeet entistä syvemmin.

//Nina

Kuvalähde: Unsplash

Kommentit