Syysviikonloppu joogaten Seilillä

Varasin kesällä elämäni ensimmäisen joogaretriitin - olen katsellut jo aikoja eri vaihtoehtoja ja unelmoinut lähteväni tämäntyyliselle matkalle, lähinnä unelmat on suuntautunut ulkomaan kohteisiin kuten Portugaliin ja Balille. Nyt kun maailman tilanne on mikä on niin olin todella positiivisesti yllättynyt, miten paljon tarjontaa Suomestakin löytyy niin hiljaisuuden retriitteihin, meditaatioon kuin joogaretriitteihinkin liittyen. Joten taas voikin kysellä, miksi lähteä tämänkään suhteen merta edemmäs kalaan?

Bongasin tämän syksyn pimeään aikaan järjestettävän Seilin joogaviikonlopun ja se heti puhutteli sisällöllään, sillä erittäin oleellisena osana tähän viikonloppuun kuului tiibetiläiset äänimaljat, olihan viikonlopun nimikin 'Kaikuja - mitä kuulet, kun hiljennyt'. Joten valinta ei tuottanut sen suuremmin päänvaivaa, vaikka valittavissa oli myös m.m joogaviikonloppu purjehtien sekä meloen. 

Kävin ensimmäistä kertaa nimenomaan Seilillä, vaikka aika monta saarta on tullut kierrettyä länsi-Suomen saaristossa vuosien varrella, onhan mieheni sieltä main kotoisin ja heidän kesämökkinsäkin on Paraisten saaristossa. Oli kyllä vaikuttavaa saapua Seilille perjantain hämärässä, jolloin ilman taskulamppua ei olisi paikoin nähnyt ollenkaan minne astuu. Aamun valjetessa Seilistä kuoriutui ihana pieni hobittikylän tyylinen paikka, jossa oli ihan oma pieni kommuniteettinsa ympärivuoden asukkaita sekä saaren turismia suurella sydämellä edistäviä ahkeria työntekijöitä. Varmasti kesällä näitä on vielä moninkertainen määrä off-seasoniin verrattuna. Seili saattaa kajahtaa monen korvaan alkukuulemalta ahdistavalta, karulta ja pelottavaltakin paikalta, ja valehtelisin jos väittäisin etteikö minullekin olisi ainakin ajoittain tullut siellä kulkiessa näitäkin viboja. Joissain paikoissa enemmän, kuten esim. kirkon takana olevalla hautausmaalla, ja jossain paljon vähemmän mutta joka puolella kyllä jossain määrin.

Historiaa on myös vaalittu siellä tosi paljon joten sitä ei voi olla unohtamatta. Saarihan toimi 1600-luvulta lähtien leprasairaalana, ja tästä stoorista tuli vähän mieleen maailmantilanteemme tällä hetkellä - olisiko 400 vuotta sitten myös koronapotilaat teljetty saareen? Ajat ovat onneksi muuttuneet, pandemian vuoksi ei kyllä riittäisi saaria kaikille siinä tapauksessa. Viimeinen leprapotilas kuoli saarelle 1700-luvun loppupuolella, jonka jälkeen Seilille perustettiin mielisairaalla. Mielisairaiden hoito sekä lääketieteellinen arviointi oli hyvin erilaisella tolalla 200 vuotta sitten, joten tähänkin voi tokaista että onneksi maailma on modernisoitunut. Mielisairaala lakkasi toimintansa vasta 1960-luvulla jonka jälkeen saareen perustettiin tutkimuslaitos ja se avattiin turismille vasta viime vuosikymmenellä. Naisten asema oli mielisairaala-vuosina melko ankea myös sairaalan ulkopuolella, joten monelle oli suorastaan helpotus päästä saarelle elämää elämään. Vaikka olosuhteet olivat mitä olivat, ne tarkoittivat kuitenkin monen kohdalla paljon parempia oltavia kuin lähtökohdissa olisi ollut.

Koko viikonloppuna tuli syötyä ja saunottua hyvin ja kaikki oli järjestetty meitä varten. Tuli sitä käytyä kauden ensimmäisessä 'avannossakin'. Joogasali oli aivan ihastuttava, vanhassa suuressa salissa isoine ikkunoineen. Historian havinaa oli totisesti havaittavissa ihan joka puolella, ja myönnän etten välttämättä menisi rundille vanhaan mielisairaalaan yksin yöaikaan. Seilistä on kirjoitettu paljon kirjoja ja biisejäkin, ja en ihmettele sillä saaren miljöö sopii täydellisesti taiteen tekemiselle.

Tämän kokemuksen jälkeen voin kyllä ehdottomasti sanoa, ettei tämä jäänyt ainoaksi joogaretriitikseni. Reissun kohokohtaa ei tarvitse pitkään miettiä: kyllä se oli lauantai aamun kalliomeditaatio aurinkotervehdysten kera. Kallionkielekkeellä seistessä sumuisen aavan merimaiseman edessä niin tunsin kyllä olevani juuri oikeassa paikassa. Olen tyytyväinen, että tänä syksynä on saanut olla paljon luonnon äärellä, niin omalla mökillä kuin viikonloppureissujen merkeissä.

//Nina