Five days in Ishigaki, Okinawa Islands

Text in Finnish

Japanin matkasuunnitelmaa laatiessamme mieleeni juolahti eräät kuvat, jotka olin nähnyt Kenzan blogissa ajat sitten, taisi olla vuonna 2014. Valkoiset hiekkarannat, paratiisi maan päällä - tyyliset valkoiset laguunirannat - reissukohteena ei ollut Dominikaaninen tasavalta, vaan Japanin Okinawan saaret. Siitä lähtien olin halunnut kaikista paratiisikohteista matkustaa juuri sinne, vakuuttavat valkohiekkarantakuvat nähtyäni, joten eihän siinä muu auttanut kuin lentojen bookkaaminen sinnekin tähän samaan reissupakettiin.

Reissusuunnittelua hankaloitti tosin aavistuksen se, että huomasimme Okinawan saarten koostuvan monesta hieman erilaisesta saarirykelmästä. Suurimpana on pääsaari Naha, joka ei oikein alkutaustatutkinnan perusteella vakuuttanut - sillä liikaa ihmisiä ja liikennettä. Koko kohteenvalinnan punainen lanka oli rauhallisen retriitin löytäminen, pitkien ja menorikkaiden saittaripäivien jälkeen Tokiossa ja Kiotossa. Punnittiin vaihtoehtoja aikamme - en tarkalleen muista, mikä sai meidät lopulta valitsemaan juuri Ishigakin. Taisi olla saaren kompakti koko ja muutamat nähtävyydet, joita saari tarjosi. Vähän arvalla taidettiin mennä, kun noin eksoottista kohdetta oltiin valitsemassa - nykypäivän nettitarjonnassakaan ei ollut paljon tietoa Okinawasta yleensä. Toinen asia josta luin etukäteen oli saaren ruokakulttuuri, tarkemmin lihakulttuuri, jota oli sen verran kehuttu erinäisissä blogeissa, niin olihan se ihan itse koettava.  Heti koneen laskeuduttua matkallamme lentokentältä kaupunkiin näkyi mitäs muutakaan kuin karjafarmeja. 

Hotellimme näkyy yllä viimeisessä kuvassa. Hotellin nimi oli WBF Ishigakima hotel. Sieltä sai vuokrata veloituksetta m.m polkupyöriä, ja aulassa oli päivittäin ilmainen sake-ja teetarjoilu. Tämä hotelli oli myös uusi ja kaikki fasiliteetit olivat puhtaat ja modernit.

Japanin kesälle ominaiset, varsinkin kesäkuun puolivälin-heinäkuun puolivälin sadekaudet ovat eräs miinuspuoli, joka tulee kelien suhteen ottaa huomioon kun sinne kesällä matkaa. Onneksi Ishigakilla oli tekemistä sadepäivänäkin, sieltä löytyi massiivinen tippukiviluola. Onneksi ei sentään ihan joka päivä satanut.

Epävakaat ja heilahtelevat sääilmiöt jatkuivat ensimmäisten päivien ajan - etenkin mieleen jäi tilanne, kun olimme aika kuitti pyöräiltyämme 20 km saaren pohjoisosaan lievässä myrskykelissä ja saamme kuulla saarelle annetusta taifuunivaroituksesta. Oltiin suurinpiirtein varmoja, että kohta tulee tsunamiaalto. Turistitoimistosta saimme kuvan, jossa saari on aivan myrskyn silmässä seuraavan päivän ajan. Paikallinen ananasmyyjä tosin rauhoitteli lopulta, ettei kyseessä ole yhtä kova myrsky kuin pari viikkoa takaperin, kun puita oli katkennut tuon tuosta. Tämä takasi hyvät yöunet ja seuraavana päivänä kun myrskyä ei saapunutkaan totesimme sen todennäköisesti purkautuneen merelle yön aikana. Onneksi tuli kaiken varalta hamstrattua ruokaa jääkaappiin kun asukkaita kehotettiin pysymään sisätiloissa.

Joka tapauksessa, päivämme Ishigakilla olivat hyvin seikkailuntäyteiset monen kymmenen kilometrin pyöräreissuilla. Kuvia läpikäydessä painottelin, kumpi auringonlasku ottaa voiton, Santorinilla näkemäni auringonlaskut tai tuo ylläolevissa kuvissa Fusaki Beachilla. Vaikea valita kumpi vetää pidemmän korren.

Suosittelisin Ishigakin lomaa kaikille, jotka etsivät Out of this world-tapaista fiilistä lomaltaan, ja haluaa matkustaa tuntemattomampaan reissukohteeseen avoimin mielin. Liian usein tulee itsekin sorruttua näihin tuttuihin ja turvallisiin kohteisiin, mutta enemmän pitäisi uskaltaa kokeilla uutta. Länsimaisia Ishigakilla ei paljon nähty, tutustuimme erääseen Sveitsiläiseen pariskuntaan joiden kanssa vietimme jonkin verran aikaa syystä että siellä me länsimaiset turistit olimme jokseenkin harvinaisuus saarella. Okinawaa on tituleerattu Japanin Havaijina, ja tämän väitteen voin kompata vaikken Havaijilla ole käynytkään. Joka puolella tuli rentoja Havaijifiiliksiä sillä Japanilaisella twistillä. Paikoin myös vähän Kuuba-fiiliksiä. 

Jälkeenpäin näin summauksena täytyy sanoa, että aika vähän tuli otettua ruokakuvia kaikista herkuista. Varmasti siitä syystä että aina ruoan saavuttua iski aika äkkiä kiinni, ettei kuvien otto ollut ekana mielessä. Erikoisin herkku jota syötiin oli ehkä seaweed eli meriruoho, juurikin Ishigakilla. Toinen herkku oli lihasushit, jotka ei ihan vielä ole rantautunut Suomeen. Samassa meriruohoa tarjoilevassa ravintolassa söimme myös beef platter - naudanlihalautasen, jonka pelkkä ajatteleminen tuo vieläkin ja varmaan ikuisesti veden kielelle. Tykästyin myös ramen keittoon sen verran, että on tullut tehtyä kotonakin reissun jälkeen pari kertaa. Japanissa myös hyvin yleisiä ravintolamuotoja oli fine dining-tyyliset monen ruokalajin menyyn paikat. Jopa kotoisat, ei-niinkään fancyt paikat tarjoilivat menyytyylisiä illallisia, jossa annoskoot oli pieniä ja sait maistaa erilaisia herkkuja. Hyvin paljon oli myös open grill eli yakiniku-ravintoloita, jossa tilataan setti lihoja joita grillataan yhdessä pöytäseurueen kanssa pöydän keskustan avogrillillä.

Nyt kaikki reissukuvat on käyty läpi. Nokka kohti uusia seikkailuja 🚢

//Nina