Tokyo part one














































TOKYO DAY ONE - ASAKUSA AND SHIBUYA

Text in Finnish

Pistän Tokio-ja muutenkin Japanin matkan kuvat tulemaan tänne suoraan ilman sen kummempia editointeja; syystä että vain yhden päivän kuvista sai koottua lähes 50 kuvan yhteenvedon, joten on sanomattakin selvää ettei tulisi valmista jos niitä kaikkia rupeisi editoimaan 😄 MUTTA onneksi, onneksi matkassa oli mukana uusi kamera, jolla sain räpsittyä ihan kelpo otoksia ilman muokkaustarvetta. Vanhan kameran kuvissa oli sen verran huonontunut kontrasti, että sitä piti aina väistämättä lisätä. Uusi minijärkkäri ottaa todella laadukkaita kuvia jopa vauhdissa ja sillä saa m.m. panorama efektillä valokuvia, mistä oli paljon apua monissa paikoin reissun aikana.

Hotellimme sijaitsi alueella Asakusa, joka on ihan itä-Tokyossa. Suurin osa ilta-ohjelmasta ja muutoinkin yöelämästä kun sijaitsi alueilla Shinjuku ja Shibuya, jouduimme kulkemaan aika pitkiä metromatkoja aina yhteen suuntaan (noin 40 min) mikä on pitkä aika metrossa, Tokion kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat usein lähijuna-matkojen pituisia. Tästä syystä näiden kahden alueen näkeminen jäi matkalla melko pintapuoliseksi, mutta puhuimmekin että jos joskus tulee takaisin valitsee hotellin ehdottomasti lähempää 'keskustaa' tai näitä alueita. Tokio kaupunkina koostuu monesta pienemmästä kaupungista, eli esimerkiksi Asakusa on kuin oma kaupunkinsa ja Shibuya taas toinen. Kaikilla näillä alueilla on ominaispiirteitä, esim. ovat keskittyneet vaikkapa mangaan ja elektroniikkaan, bisnekseen yms. Kuvissa ja videossa näkyvän Shibuya crossing-suojatien ylittää samanaikaisesti ruuhka-aikoina tuhansia ihmisiä.

Shibuyan neonvalot olivat tosi vaikuttavat. Myöskin yleinen tunnelma ja juurikin ihmisten määrä. Saa kunnolla fiiliksen suurkaupungin sykkeestä kun on siinä kaiken keskellä. 

Seuraavaksi lisää Tokyota part 2:n muodossa 🚕

Kommentit