Fall haircut and other things





Muutamia kuvia menneiltä päiviltä puhelimesta. Eilen ajatuksena oli kuvata asu siskon avustuksella, mutta emme kerennytkään joten kenties tämä siirtyy ensi viikkoon. Syksy on mielestäni aika kivaa aikaa kuvata, varsinkin silloin kun sattuu olemaan sellainen kirkas aurinkoinen päivä. Kuviin saa kivaa fiilistä kaikilla lehdillä ja luonnon värikontrasteilla. Sain tuon laukun muuten myöskin taannoin valmistujaislahjaksi, se on tehty tölkkien korkeista, mikä on mielestäni nerokasta ja tosi tyylikästä kierrätystä. Tämä on tosi näyttävä ja kätevä laukku, jota olen nyt lähes päivittäin käyttänyt asioille lähtiessä :)

Kävin myöskin kampaajalla. Tähän voisi sanoa, jo oli aikakin. Tammikuussa Tallinnan - reissun yhteydessä olen viimeksi käynyt latvoja saksimassa, ja siitä totisesti on jo vähän liian pitkä aika. Kampaajalla käyntien aikavälit pääsevät aina usein itseltäni lipsumaan vähän turhan pitkiksi. Nytkin lattia oli täynnä sellaista haurasta heinää suorastaan, mitä latvani oikeastaan kokonaisuudessaan olivat. Huikea olo, kun hiukset ovat terveet ja kiiltävän tuntuiset juuresta latvaan! Päätin etten vieläkään värjää hiuksiani, pidän niistä tämän värisenä. Luonnollinen ombre tai niin sanottu 'oma väri' kun vain vielä pitää pintansa. Perinteisesti syksy on kyllä ollut aikaa uudistukselle hiusten saralla; mutta nyt pysyn tylsästi tässä omassa värissä, joka varmasti muuttuu etelän matkan myötä hieman vaaleammaksi muutenkin.

Tokavikan kollaasin kuvat ovat vähän sekalaista syysmaisemaa (tykkään kuvata sitä nyt kun kerrankin kokee ruskan kunnolla, mitä edellisvuosina saarivaltiossa ei oikeastaan olekaan). Vasemmanpuolimmainen on viikonloppuiselta reissultamme Siuntioon ystävän luona vieraillessa, vasen taas istutuksia city - garden tyyliin täältä Porvoosta Taidetehtaalta. Se näytti aika kivalta yksityiskohdalta ja samalla näyttäisi siltä, että viime syksyllä laatimani trendiennuste olisi pikkuhiljaa käymässä toteen; laadin sen tosiaan keväälle/kesälle 2019, mutta silloin se toivonmukaan jyllää entistä suurempana! Ennusteeni oli lyhkäisyydessään se, että kaupunkialueella aletaan ottamaan normiksi näitä gardening juttuja, kaikki muuttuu täten vihreämmäksi; esimerkiksi järkätään garden teemaisia markkinoita suurkaupungeissa, jokapuolella käytettän kasvillisuutta ja istutuksia sekä yrttejä. Tästä havaitsin vähän samantyylistä meininkiä, kun luin Lindan blogia Tukholmasta. Siellä hän oli käynyt kahvilassa, jossa sai ostaa näitä yrttejä mukaansa. Trendi siis on nousemassa - enempää en ennustetta täällä huutele, halukkaat voivat ottaa yhteyttä jos haluaa kokonaisen ennusteen :)

Nyt mukavaa loppuviikkoa, tästä tulikin nyt taas vähän pidempi värssy :) seuraavaksi varmaan puuro aiheista asiaa, ostin vihdoinkin tykötarpeet terveyspuuroon jonka 'reseptin' voisin tännekin jakaa. Tilasin myös netistä uutta kookosöljyä, jota käytän hampaiden valkaisuun. Niille, jotka eivät vieläkään ole aloittanut Oil Pulling - villitystä, en voi kyllä muuta kuin suositella - hampaista oikeasti tulee paljon valkoisemmat, jos jaksat sitkeästi toistaa rituaalin joka ilta. Itse armahdan itselleni viikonloput vapaata tästä, mutta viikkosin sitkeesti porskuttelen öljyä suussa 15 minuutin ajan.

//Some snapshots from my phone again. The plan was to take proper outfit pictures with my sister this week, but we didn't have time to do so unfortunately, so that is happening a bit later at some point. But meanwhile, I have had time to go (finally) to the hairdresser. It was about time let's put it this way, the last time I sat in the hairdressers chair was in January. The hairdressers I go to always probably freak out when they see my hair....it was just so dry and split, but now perfection. I decided not to color it just yet; maybe at some point, but as a natural, healthy blonde with a slightly ombre touch would seem to still be trending, I'm gonna stick with this for now.

The second last set of pictures is just some random nature shots I've taken lately - I like to shoot in the fall when you have all the nice colors, the contrasts are nice especially when it's sunny. The left pic is from this weekend when we visited a friend who lives in Siuntio, and the right one is from my hometown at the Taidetehdas area, where they have built a set of plantings in the style of a green city garden. This I took a picture of since it seems like my trend forecast is about to happen; though my forecast was for S/S 2019, but that is probably when this trend is at its fullest. I forecasted briefly, that city gardens and markets will become a norm and we will boost our surroundings with all sorts of local plants, spices and green stuff. I also read a blog yesterday and noticed there's a café in Stockholm applying this to their services, where you can buy spices and herbs on the spot. If you want the full forecast, do not hesitate to contact me :)

Well, this was it for now, quite a long post. Have a good rest of the week :) the next post will most likely be something about my morning porridge, or future porridge more precisely; I finally bought the ingredients to a healthy porridge that I used to have in England about every day. I also ordered more coconut oil online; for you people who do still not do oil pulling; I encourage you to start, your teeth gets so much whiter...! This is definitely not a scam trend, it really is worthwhile doing. Ok, I admit I give myself the weekends off doing it, but in the weeks I have the oil in my mouth for 15 minutes sharp. And my teeth looks whiter!

//Nina

Kommentit