Vauvantahtinen elämä - ensimmäiset kaksi kuukautta uuden äärellä

Aika jälleen uudelle blogi-kirjoitelmalle, ja tällä kertaa on siirrytty raskaudesta sen todellisen muutoksen eli vauva-elämän äärelle. Summaan tähän mennyttä kahta kuukautta ja osia siitä mitä se on tuonut tullessaan.

Otsikoin tämän tekstin vauvantahtisella elämällä, sillä se kuvaa mielestäni hyvin osuvasti sitä, miltä arki tällä hetkellä näyttää. Uuden perheenjäsenen tullessa kuvioihin kaikki muuttuu, mitä usein painotetaankin, mutta oleellisimpana asiana elämäntahti muuttuu ihan täysin. Toki riippuu vähän minkätahtinen tahti on ollut aiemmin, mutta sanoisin että kaikille se muuttuu ainakin jossain määrin totutusta.

Mutta vaikka tahti muuttuu ja hidastuu niin koko elämän ei suinkaan tarvitse muuttua siinä mukana, vaan ne asiat jotka ovat aiemmin olleet tuttuja ja osana arkea ja elämää, pikemminkin muuttaa vain hieman muotoaan ja tyyliään - eivät häviä minnekkään. Palaan tähän vielä myöhemmin tässä kirjoitelmassa.

Kuva yllä otettu reilu viikko ennen synnytystä

Raskaudesta synnytykseen

On erikoista huomata, miten se tosiaankin on niin, että oman raskauden ja jopa synnytyksen kokemuksen yksityiskohdat unohtuvat loppupeleissä aika nopeasti jälkikäteen. En tiedä onko tähän biologinen ja evoluutioon nojaava selitys, mutta voin vahvistaa että tämä tosiaankin on totta. Siksi on todella hyvä, että kirjoitin ja pidin raskaus viikko viikolta-päiväkirjaa läpi raskauden, ja kirjoitin samaiseen päiväkirjaan myös tuoreeltaan synnytystarinani, ettei se unohdu. Nyt jos lähtisin sitä raapustamaan, voi olla että monet jutut olisivat jo unohtuneet. Suuressa kuvassa kaiken tietty muistaa, mutta tunnepohjaiset yksityiskohdat haihtuvat nopeasti mielestä.

Raskaus oli yksi vaihe, synnytys seuraava ja heti perään intensiivinen vauva-arki, joten ei ihmekään että detaljeja unohtuu siinä matkan myllerryksessä. Kun luen tuota pitämääni päiväkirjaa nyt jälkikäteen, ja luen kuvausta jostain raskausaikaisesta vaivasta, ihmettelen itsekin miltä se nyt taas tuntuikaan, kun se on tällä hetkellä niin “kaukainen” muisto menneisyydestä. Mutta siinä ja silloin se oli vaan niin luonnollinen, vaikkakin epäluonnollisen tuntuinen, olotila. Ja nyt kun mahaa ei enää ole, on kuin sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan. Muistan hyvin kuitenkin hetken, kun tultiin kotiin synnytyssairaalasta koko perheen voimin, ja näin keittiön pöydällä lapun johon mieheni oli kirjannut kaikki supistukset ennen lähtöä synnyttämään. Tuon lapun nähdessäni jostain laukesi hurja itkukohtaus. Koko se nopea muutos jotenkin kulminoitui siihen. Huomasin myös kaipaavani raskausvatsaani, miten oudolta se saattaakaan kuulostaa. Sekin herkisti alkupäivinä.

Muistat siis tietyt hetket, jotka ovat erityisen tunne-ladattuja. Itselleni toinen tärkeä hetki oli, kun synnytyksen ja kaikkien toimenpiteiden jälkeen oltiin aamun sarastaessa koko perhe sängyn päällä vierekkäin ja hoitaja tuli onnittelemaan upean aamupalan kera. Tämä oli kaunis hetki ja sellainen, jonka tulen varmaan aina muistamaan. Siinä oli kaikki hyvän elämän ainekset: onni, helpottuneisuus, rakkaus ja lämpö.

Vauva-arki koitti

Nykyään on mahdollista käydä lukuisia eri valmentavia kursseja myös ilmaiseksi ennen vauvan syntymää, jotka on toki hyödyllisiä. Käydessäsi kursseilla niissä kaikissa painotetaan usein sitä, miten intensiivisiä ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat. Kuuntelet sujuvasti näitä puheita kuitenkaan ymmärtämättä tilannetta täysin, kunnes se on ajankohtaista. Ja totuus on, että vaikka olisitkin käynyt kaikki mahdolliset kurssit etukäteen, on vauva-elämä itsessään oppikoulu, johon sopii täydellisesti sanonta “learn as you go”. Haluaisin myös käyttää sanontaa venäläinen uimakoulu: hyppäät veteen tietämättä mitä tehdä, mutta tiedät vain että pakko on alkaa rämpimään jollain tavalla eteenpäin.

Eli siinä kun olet uuden äärellä vauva kotona, opit hurjan paljon aivan joka päivä, vähän kuin uudessa työpaikassa. Opit ei vaan vauvasta vaan myös itsestäsi. Auttaa hurjan paljon, jos odotukset ja oletukset koskien arki-elämää ja päiviä eivät ole kiveen hakattuja, koska yhden päivän aikana voi tapahtua aivan mitä tahansa laidasta laitaan. Vaikka rutiinit ja päivät näyttäisivät suurin piirtein samalta päivästä päivään, eroavat ne kuitenkin aina toisistaan. Vauvan tahtisesti mennään tässäkin ja avoimin mielin.

Asiat muuttavat muotoaan, mutta kaiken ei tarvitse muuttua

Toinen juttu mistä paljon puhutaan kun vauva ja uusi perheenjäsen saapuu elämään on se miten radikaalisti kaikki muuttuu. Perheen perustaminen onkin varmasti isoimpia muutoksia ihmiselämässä, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta en silti sanoisi, että kaikki muuttuu, vaan ennemmin että asiat ja rutiinit muuttavat muotoaan.

Raskauden viimeinen kolmannes mielestäni valmisteli hyvin siihen asiaan, että tulet olemaan erittäin paljon a) sisällä ja b) kotona kun vauva syntyy. Myös öiset heräilyt loppuraskaudessa valmistelee siihen mitä tuleva tuo mukanaan eli nimenomaan öisin valveilla oloa enemmän tai vähemmän. Luulen etten juuri koskaan ole ollut näin paljon kotoilemassa kuin tänä keväänä ja alkukesänä. Olen kuitenkin aina viihtynyt kotona, joten on ollut myös melko ihanaa kun on vaan saanut pysähtyä tänne. Ei missään vaiheessa ole käynyt mielessä että olisin jossan muualla mielummin. Mutta tilanne on vaatinut totuttelua ja valehtelisin jos sanoisin etten olisi nauttinut suunnattomasti hetkestä, jolloin pääsi ensimmäisille vaunulenkeille ja olin palautunut sen verran synnytyksestä. Kun lenkit sitten piteni ja pystyi jopa tekemään retkiä lähialueille ja kesämökille, oli riemu aivan vallaton.

Vauvan ehdoilla voi tehdä yllättävän paljon sellaista, mistä aiemmin nautti. Pitää vaan säilyttää se tietty avomielisyys ja joustavuus mukana: voi olla että kotiin joutuu menemään vähän aiemmin tai syöttää vauvaa on the go. Ajatukset ovat myös enemmän vauvassa ja vasta sen jälkeen retkestä nauttimisessa, mutta molempien yhdistäminen kyllä onnistuu yllättävän hyvin kun on tahtoa tarpeeksi. Päätin niin raskauden aikana kuin myös ajatellessa vauva-arkea, että paikalleni tai neljän seinän sisään en tahtoisi jäädä muuta kuin äärimmäisen pakon edessä. Ja onneksi ei ole tarvinnutkaan.

Elämää rennosti ja omalla painollaan

Olen aiemmin ollut todella tietoinen siitä, mitä on tullut tehtyä minäkin päivänä ja olen myös laittanut aikaa tulevan suunnittelulle (kirjannut kalenteriin etukäteen) ja kaikki on mennyt oikeastaan omien rutiinien ylläpidon kautta. Elämä vauvan kanssa muuttaa myös väistämättä tämän: en ehdi enkä oikeastaan viitsi suuremmin suunnitella tulevaa vaan asiat menee niin kuin päivä näyttää. Toki alustavasti voi suunnitella varovasti jotakin, muttei liikaa ettei joudu pettymään. Joustavuus on tärkeää myös tässä asiassa. Omia juttuja ehtii kyllä sitten tehdä jossain kohtaa, mutta niiden suunnittelun kanssa kannattaa olla maltillinen ja joustava tyylillä "teen, jos ehdin, ja olen onnellinen jos ehdin."

Täytyy myöntää, ettei tästä ole ollut arjessa juurikaan haittaa vaan päinvastoin, se on ollut aika vapauttavaa ja virkistävää vaihtelua. Kaikkea ei voi eikä tarvitse kontrolloida, vaan antaa elämän viedä rennosti eteenpäin. Ja uskomattoman nopeasti ne päivät ja viikot menee myös tällä tavalla. Ne menee itseasiassa paljon nopeammin näin “ilman suunnitelmia”, kuin silloin jos omaa viikkoaan suunnittelee viimeisintä yksityiskohtaa myöten.

Vauva on onnellinen, kun se syö, nukkuu - ja vatsa toimii

Mainitsin aiemmin postauksessa, että vauva-arkeen sopii hyvin sanonta “learn as you go”, ja alkuviikkoina onkin lähes joka päivä tullut googlattua erilaisia vauvan käytöstapoja ja/tai oireita, joille haluaa selityksen sekä avustusta. En sitten tiedä miten ennen maailmassa näissä tilanteissa meneteltiin, todennäköisesti soitettiin tutulle tai neuvolaan avun saamiseksi, mutta voin kyllä sanoa että thank god sentään että nykyään kaikki apu on niin helposti saatavilla hakukoneiden avulla (parilla klikkauksella kirjaimellisesti AI-yhteenvedon aikana.) Tosin ihan kaikkeen netistä löytyvään ei tietenkään kannata luottaa, mutta kyllä ne niksit joita sieltä olen lukenut on ainakin tähän asti auttanut.

Esimerkiksi tilanne, jossa vauvallamme alkoi kehittymään melko paljon ilmavaivoja ja hän ilmaisi epämukavat tuntemukset itkuisuudella. Vinkki, jossa kehotettiin pitämään vauvaa 10-15 minuuttia puoli-istuvassa asennossa hieman yläkenossa ruokailun jälkeen auttoi runsaasti tähän, sen sijaan että vauva asettuu suoraan selinmakuulle jolloin maha-hapot helposti pulpahtaa heti ylös mikä johtaa ilma-vaivojen syntyyn. Lisäksi vatsan hieronta pyörivin liikkein ja polvien koukistus kohti vatsaa vauvan ollessa selinmakuulla on vaikuttanut positiivisesti suoliston toimintaan. Myös sama asento istualteen (risti- tai sääri-istunnassa vauva sylissä) on toiminut.

Toinen juttu ja tieto mistä oli erittäin paljon apua oli se tosiasia, että pieni/vastasyntynyt vauva ei välttämättä/yleensä jaksaisi olla valvelilla tuntia tai 90 minuuttia pidempään putkeen. Tämän aika-ikkunan täyttyessä helposti päivisin ja iltaisin, harvoin öisin, vauva alkaa näyttämään aikaisia väsymisen merkkejä (itku on se myöhäisempi merkki). Osa näistä merkeistä voivat olla hyvin hienoisia, ja vaikeastikin havaittavissa - vauva heiluttaa vähän kättään samaan malliin kuin ruokaa hamuillessaan, mutta tästä poiketen hän ei maiskuta huulia vaan silmät hieman “kostuvat” ja katse siirtyy kaukaisuuteen ja on vähän poissaoleva, toisin kuin virkeänä jolloin vauva saattaa tuijottaa suoraan silmiin eloisalla katseella pitkäänkin. Tämän lisäksi vauva haukottelee mikä toki on jo selkeä merkki unen tarpeesta.

Yllättävimmät asiat

Koska koko elämäntilanne on tällä hetkellä aivan uusi, löytyy tietenkin monia asioita, jotka yllättivät vaikeudellaan, vaikken kovasti ennakkoluuloja halunnut etukäteen maalailla. Ajattelin että mennään vähän virran mukana ja se tulee joka tullakseen on. Tästä on kuitenkin selvinnyt kaikki maailman vanhemmat aiemminkin.

Mutta heti alusta huomasin, että etenkin kaksi asiaa on paljon rankempaa kuin olin etukäteen kuvitellut: imettäminen ja vauvan nukuttaminen. Imetys näyttää tosi helpolta, tai äidit saa sen näyttämään todella iisiltä ja mutkattomalta, mutta ainakin allekirjoittaneelle se tuotti alkuun aika suuriakin hankaluuksia. Ihan kaikki tuntui vaikealta: oikean asennon löytämisestä (joka johti päänsärkyyn ja lihaskramppeihin alkupäivinä) siihen miten fyysistä ja energiaa vievää se on. Lisäksi se vie todella paljon enemmän aikaa, kun olisin koskaan kuvitellut - imetyshetkiin uppoava tuntimäärä vuorokaudessa on tosi iso. Imetys tuntuu kuitenkin niin palkitsevalta ja tärkeältä tehtävältä, että sen haluaa oppia vaikka päällään seisten. Hetket vauvan kanssa lähikontaktissa ovat myös korvaamattomia ja hienoja.

Vauvan nukuttamiseen liittyvä vaikeus valkeni vasta ajan mittaan, sillä aivan ekoilla viikoilla vauvan saa helposti nukkumaan, ilman että tarvitsee sen paremmin avittaa. Haasteet alkaa näkyä vasta muutaman viikon jälkeen.

Nukuttaminen on tällä hetkellä toisinaan aivan oma taitolajinsa, ja painotan sanaa taitolaji, ja siitä en ollut kuullut paljon kerrottavan vanhemmilta joita tunnen aiemmin. Tietysti varmaan syynä myös se, että tämä vaihe ei ole kovin pitkä (muuttuu viimeistään kun vauvan melatoniin tuotanto lähtee käyntiin). Mutta alle 3 KK ikäistä vauvaa nukuttaessa aina ei oikein tiedä, mistäpäin tuulee, ja vauvan eleiden tulkinta voi toisinaan olla vähän kuin koittaisi ratkaista pytagoran lausetta. Mutta ajan myötä oppii tunnistamaan ne parhaiten toimivat konstit nukuttamista helpottamaan: sadun lukeminen, kevyt keinuttelu sitterissä/autotuolissa. Samalla lailla aseteltu huone, kun mennään iltaisin yöpuulle: ikkuna auki, verhot kiinni, nukuttelumusiikki tai white noise päällä Youtubessa. Vauvan nukuttaminen kun on huomattavasti vaikeampaa iltaisin, ainakin meillä, päivisin huomattavasti nopeampaa ja helpompaa. Ja onneksi myös öisin.

Palailen jälleen tässä syksyn mittaan uudella päivityksellä, silloin varmaan suunnilleen kaikki taas muuttunut ☝👦 Tulee olemaan kiva lukea näitä kirjoituksia sitten vuoden päästä, kun hädin tuskin varmaan enää muistaa mitä kaikkea tuli käytyä läpi alkuaikoina. Hyvä siis että on "kirjoissa ja kansissa" 👍

/Nina