Magical Northern pre-summer, part 1











Tokavika kuva: Northern Lights Expidition, Kuusamo (suuret suosittelut heidän koskiseikkailuilleen! Vaan mielipide, ei yhteistyö😛)

Kuusamon kesä valloittaa kyllä mielen ja sielun, en olisi ikinä uskonut että näin paljon mutta näin siinä vaan kävi. Olen käynyt Rukalla viimeksi vuonna 2009, joten jo oli aikakin palata pohjoiseen ja tällä kertaa kokea se kesällä. Ostin matkan miehelleni joululahjaksi - kuten myös viime vuoden Islantireissun, saa nähdä mitä seuraavaksi. Tykkään yllättää elämyksillä, niistä jää kuitenkin aina reppuun iso kirjo muistoja joita voi sitten käydä läpi kuvien muodossa myöhemmin ja jakaa elämyksiä muiden kanssa. 

Tänä vuonna oli selvää, että matka suuntautuu Suomen rajojen sisäpuolelle. Tilanteet maailmalla kun ovat vielä sen verran epäselvät, niin ei uskalla ottaa riskejä, ja toki matkailuun liittyy näinä päivinä yhtä jos toista muistettavaa ja huomioitavaa, ei voi vaan ihan mennä niinkuin joskus 'ennen maailmassa' pre-corona. Ja mikä tässä on parasta? No se, että meiltä ei Suomessa ihan heti upeat kohteet lopu. Niitä on suorastaan loputtomiin ja vain taivas ja luovuus on rajana kun alkaa toden teolla suunnittelemaan Suomi-reissuaan, se tuli huomattua jo viime kesänä ja toissa kesänä Puumalassa, Punkaharjulla ja Savonlinnassa. Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt niin kaikesta siitä mitä se tarjoilee kannattaa viimeistään nyt nauttia täysin rinnoin: puhtaus, tila, hiljaisuus, puhtaus - nimetäkseni muutamia seikkoja, jotka tekee luonnostamme ja maastamme ainutlaatuisen.

Itse asiassa pohjoismainen matkailu tuli jo tutuksi pari vuotta sitten (ennen pandemiaa) kun käytiin Ruotsin länsirannikolla Tjörnissä ja Göteborgissa. Sillä reissulla tuli, lukuisten kauko-ja ei niin kauko-ulkomaanmatkojen jälkimainingissa, se fiilis että tämä pohjoismainen matkailuhan on aika siistiä. Kohteeseen meno ei vie liiakseen aikaa, ei tarvitse kuluttaa tuntitolkulla lentokoneen penkkiä (paitsi ajaessa Lappiin tulee istuttua vähän autossa, hehe) mutta kuitenkin, ja Jet Lag ei ole ongelma. Nyt kun miettii, niin kaikki viimeisimmät matkat on suuntautunut pohjoismaihin, kun Islannissakin tuli käytyä.

Jatketaan tästä ja laitan lisää lomahetkiä tulemaan. Yllä tiivistettynä ylhäältä alas: Posion Livojärven "Lapin Rivieraa", Rukan Salonki Chaletsin savusaunalla ja lammessa (josta muodostui 5-tähden vip-tyylinen elämys kun muita ihmisiä ei juurikaan näkynyt), Pieni karhunkierros (15 km ja askelia reilu 20,000), omalla (vuokra) mökillä, sekä yllämainitulla koskiseikkailulla. Siitä vielä sen verran, että voi pojat mitä menoa tuo on - jos kaipaat reissullasi adrenaliinipiikkiä ja olet hieman hurjapää, tuonne kannattaa ehdottomasti mennä, sillä olet täysin luonnon armoilla, eli mitä tahansa voi totisesti tapahtua- onneksi veneessä on köydet joihin voi tarrata jos (ja kun) tuntuu että lennät laidan yli. Mutta sanoisin kuitenkin, että ei tuo missään nimessä vaarallista ole, sillä reissulla opastetaan hyvin turvallisuuteen, varusteet on tosi hyvät ja jokainen tietää itse omat rajansa, että milloin kannattaa tarrata turvaköyteen.

PS: kuvat eivät ole itse ottamiani ekaa lukuun ottamatta (joka lienee selvää hehe), siksi esiinnyn kaikissa, omakuva-pommi siis kyseessä 😆😀

//Nina

Kommentit