Henkilöbrändin merkitys työmarkkinoilla

Luin hiljattain ammattiliittoni lehdestä artikkelin ja tutkimuksen, johon oli kiteytetty hyvin, että tulevaisuudessa jokainen meistä on oma pieni yrittäjänsä. Siinä määrin kun työsuhteet ja niiden muodot ovat muuttuneet vuosien aikana entistä monimuotoisemmiksi (kirjoitin tästä jo artikkelin blogiin vuonna 2016, pääset lukemaan sen tästä) myös luonnollisesti henkilöbrändin merkitys nostaa entistä enemmän päätään. Ja juurikin siitä syystä, kun meistä kaikista on tulossa oman firmamme yrittäjiä, niin se miten itsemme brändäämme tulevaisuuden yhteistyökumppaneille tulee olemaan erittäin oleellista.



Jo niinä vuosina kun opiskelin Englannissa puhuttiin käsitteestä ‘Online Footprint’, eli millaisen digitaalisen jalanjäljen itsestäsi jätät. Tästä onkin ollut paljon puhetta jo vuosia, ja kaikki enemmän tai vähemmän diginatiivit ovat varmaan jo tähän tietoisesti perehtyneet, siksi emme jaa (toivon mukaan) ihan kaikkia elämämme detaljeja netin syövereihin. Kannattaakin olla erityisen tarkkana, miten itsesi brändäät ihmisille, ja miettiä kahteen kertaan esimerkiksi tunnekuohussa postauksen jakoa sosiaalisen median kanaviisi. Tämä kaikki kun on helposti myös yhteistyökumppaniesi löydettävissä, mutta tämänhän me jo tiedämme.

Kuinka sitten itseämme tulisi brändätä työmarkkinoilla? Olen itse sitä mieltä, ettet enää pärjää ilman LinkedIniä nykyajan työmarkkinoilla ylipäätään, eli tämä on ehdottomasti paikka mistä aloittaa ellet ole jo aloittanut: luo itsellesi vahva profiili LinkedIn-palveluun. Siellä enemmän porukkaa kuin luulet, myös ja etenkin työnantajat, löytävät sinut. Siksi puhunkin vahvasta profiilista: pidä se ajan tasalla ihan pienintä yksityiskohtaa myöten. 


Olen jopa saattanut lisätä ajan saatossa LinkedIniin enemmän tietoa itsestäni kuin olen laittanut CV:hen. Panosta siis profiiliisi, pidä se tosi ajan tasalla ja verkostoidu. Ei millään riitä, että sinulla on vain hieno profiili jos ei ole verkostoa. Ja sitähän löytyy lisäämällä alkuun esimerkiksi aiemmat työnantajasi ja työkaverisi, jos olet tosi urasi alussa niin suosittelen lisäämään jo vaikka tuttuja verkostosi kasvattamiseksi. Suosittelen LinkedIniä verkostoitumisen ja näkyvyyden huomattavan lisäävyyden takia myös siksi, että se on nykyään tosi nopea tapa kommunikoida ja saada kontaktia työelämäsi ihmisiin. LinkedInin InMail-toiminto toimii jo lähes Whatsapp:in lailla, ja voit jopa laittaa (lyhyitä) viestejä verkostosi ulkopuolella oleville henkilöille. InMail onkin mahtava tapa rekrytoijille/head huntereille saada nopeasti kontaktia potentiaalisiin työntekijäkandidaatteihin. Olen saanut sitä kautta lukuisia ilmoituksia työmahdollisuuksista suorahakutoiminnolla, ja kaksi edellistä työsuhdettani on alkanut nimenomaan LinkedIn-keskustelun kautta. Eli en missään nimessä suosittele jättämään tätä palvelua pois henkilöbrändäyksesi osalta.

Emme siis enää ole vastaisuudessa vain työn tekijöitä sanan varsinaisessa merkityksessä, tulemme enenevissä määrin olemaan palveluntarjoajia ja itsenäisiä firmoja yritysten sisällä. Tässä yhtälössä ei millään muulla siis ole suurempaa merkitystä kuin luonteellamme ja persoonallamme: kuka me olemme ja mitä me osaamme. Tulemme olemaan myös ongelmanratkaisijoita, ominaisuus joka jokaiselta menestyvältä yrittäjältä löytyy. Emme siis vain palvele ihmisiä mekaanisesti vaan ratkomme aktiivisesti ongelmia. Kuluttajat voivat löytää niin paljon infoa netistä näinä päivinä, että sellaisesta työntekijästä ei ole paljon hyötyä joka toistaa pelkästään helposti haettavissa olevaa informaatiota tietokirjan tai tuotemanuaalin lailla. Sinun tulee antaa kuluttajille paljon enemmän: pystyä näkemään heidät ihmisinä. Siksi mielestäni tunneäly tulee olemaan ihan lyömätön ominaisuus tulevaisuuden työelämässä, tämä ominaisuus joka ei tule todennäköisesti koskaan olemaan korvattavissa sillä kuuluisalla automaatiolla ja tekoälyllä.


Mainitsin aiemmassa meditaatioharjoituksiin keskittyneessä kirjoituksessani myös siitä, miten maailma muuttuu niin nopeaan tahtiin ja sen mukana myös työelämän nopeatempoisuus. Tästä johtuen työmarkkinabrändisi suhteen on tärkeää että osaat viestiä myös halukkuudestasi ja kyvystäsi oppia ja omaksua nopeasti uutta. Jälleen päästään siihen yrittäjäominaisuuteen: yrittäjä ei välttämättä tiedä vastauksia kaikkeen lonkalta, mutta hän enemmän kuin mitään muuta haluaa selvittää mikä on homma. Hänellä ei välttämättä (yleensä ei) ole ketään keltä kysyä apua, niinpä hän selvittää asian muilla keinoin. Uteliaisuus ja kyky nopeasti mukautua muuttuvaan maailmaan, toisin sanoin resilienssi, kiilaakin edellämainittujen joukossa tärkeimpiin tulevaisuuden työntekijän ominaisuuksiin.

Millään ei kuitenkaan ole merkitystä, ellet rakenna henkilöbrändiäsi ja sitä, kuka olet ja mitä osaat, mielellään niin näkyvästi kuin suinkin voit. Kertaa kaikki nämä viestinä työnantajille, niin he saavat sinusta jonkinlaisen brändimielikuvan jos sen niin voi ilmaista. Voimme ajatella itseämme itseasiassa brändinä työmarkkinoilla; vahva brändi houkuttelee puoleensa ostajia eli yhteistyökumppaneita, mutta vahvatkaan brändit eivät selviä ilman markkinointia. Tuote kun ei koskaan myy itse itseään, sitä pitää osata argumentoida, miksi juuri se tulisi valita muiden joukosta.

//Nina

Kommentit