Lago di Garda - Monte Baldo & Malcesine


















Ainut päiväreissu jonka teimme vesiteitse oli tällä kertaa Malcesinen/Monte Baldon reissu, joka oli etukäteen suunniteltu ja todella tärkeä nähdä ja kokea. Tosin,siinä kävi niinkin harmillisesti, että huomasimme Googlettaessa retkeä edeltävänä iltana että kas, kaapelihissi joka vie Monte Baldon huipulle alkaa kulkemaan vasta meidän lähdön jälkeisenä päivänä (olimme säästäneet varta vasten tämän reissun loppuhuipennukseksi tuonne viimeiselle kokonaiselle matkapäivälle). No, siinä sitä hetken haavoja nuolleena niin päätimme silti kivuta edes puolitien krouviin Monte Baldolle; saimme selville että vuorelle kulkee kyllä patikointireitti (station 1 -asemalle 500 metrin korkeuteen) joten ei muuta kuin eväät mukaan ja pienelle patikointireissulle. Vaikkei haastavammasta vuoripatikoinnista minkäänlaista kokemusta ollutkaan, niin sujui se joka tapauksessa aika kivuttomasti, paitsi ei kokonaan; nyt tiedän ensi kertaan etten mene ellei päässäni ole lippalakkia tai muuta suojaa, tuona päivänä oli aika pistävä aurinko ja sain lievän auringonpistoksen mukavana tuliaisena päivän päätteeksi. 

Kaikesta huolimatta suosittelen Monte Baldolle kipuamista, sieltä on ehdottomasti parhaat panoramanäkymät järvelle ja saa sen suuruudesta hyvän perspektiivin. Jos haluat kunnon treenin ja vähän haastetta elämään niin mene puoliväliin patikoiden (jos ei ole liian kuuma) ja ylös asti kaapelihissillä, mutta muista selvittää ennen matkaa ettei hissi ole matkustusaikanasi vuosihuollossa 😁

Siinä olikin kaikki julkaisukelpoiset matkakuvat Italiasta, ei muuta kuin ensi kertaan ja kohti uusia seikkailuja. Kesällä ei ole loma-ajan reissukalenteriin luvassa mitään sen suurempia matkakohteita, varmaankin tulee mentyä Ruotsiin muutamaksi päiväksi korkeintaan. Mitä tulee loma-ajan ulkopuoliseen matkustamiseen, on luvassa eräs työmatka josta kerron sitten lähempänä tai teen pienen matkapostauksen.

//The only daytrip by boat in Lago di Garda was this trip to Malcesine and Monte Baldo, which was one of the only things we planned in advance that would be fun to do on the trip. Well, all the planning was fun until the day before we were about to go and we discovered that the cable car is under maintenance and is active again one day after our homecoming...! This felt rather annoying for a bit, but we decided to go to Malcesine anyway and hike the mountain halfway by foot, since apparently there was a hiking trail. So we got to the mountain at least 500 meters uphill. Although I have not much mountain hiking experience of such a demanding route, I think we made it quite Ok although I really learnt that without something to cover my head with I ain't going on a hike to a hilltop again; felt really sick that same night. 

Apart from this little incident I really enjoyed Monte Baldo, I do recommend to make sure the cable car is in operation during your visit though. If you want a little bit of challenge and a leg workout I recommend to do the hike to station one and to the top with the cable car, if it is not too hot.

And there was all the Italy pictures finally. Until next time then and new adventures that await! On the holiday calendar this summer there isn't any long haul trips, only close to Sweden at the most. Then I have a work related trip that I will do a post about later on.

Kommentit