10. Corso Como & Genova, Italy






























Kuten monet teistä etenkin blogia pidempään seuranneista varmaan tiedätte, on itselleni mieluisaa aina matkoilla käydä näissä 'paikallista elämää' kuvaavissa paikoissa tutkiskelemassa tai vaihtoehtoisesti jollain tapaa luovuutta ruokkivissa paikoissa. Nämä antavat erinomaista vastapainoa 'tavallisille' loma-aktiviteeteille kuten rannalla ololle tai kun kaupunkilomista puhutaan niin tunnettujen maamerkkien ja museoiden luona käynti. Tällaisten paikkojen löytäminen taas ei vaadi muuta kuin pientä taustatutkintaa! Siskoni tulivat onnekseni mielellään mukaan kun eräänä iltapäivänä Milanossa lähdimme 10. Corso Comoon, tai toisin sanoen pieneen kerrostalojen väliin sijoitettuun taidekeskittymään. Paikka oli juuri niin mielenkiintoinen kuin olin etukäteen olettanut! Paikoista joissa aiemmin olen käynyt se muistutti aavistuksen tätä (Blue Coat) Liverpoolissa sekä tätä (taidehallikeskittymä lakkautetussa tekstiilitehtaassa Shanghain keskustan ulkopuolella, nyt en muista nimeä tältä istumalta.) PS. jälkipäivitys: sen nimi oli M50.

Käynnissä oli tällä kertaa Punk in Britain - näyttely, ja ihan paikan näkeminen on jo mielestäni elämys joten suosittelen sinne suuntaamista vaikkapa aamupäivän brunssille tai juurikin iltapäiväkahville. Paikka on jäänyt mieleeni kun tein yliopiston tehtäviin liittyen paljon taustatutkintaa trendiennakoijien suosittelemista 'hot spoteista' muotipääkaupungeissa, ja juuri tämä yllänäkyvissä kuvissa näkyvä paikka tuli suosituksissa usein esille. Eli näitä ei välttämättä havaitse suurimmissa lomakohdeoppaissakaan, ne on niin sanottuja 'piilotettuja helmiä' ja vaatii pientä insider - taustatutkintaa. No, jokatapauksessa, paikka oli todellakin näkemisen arvoinen aina taidenäyttelystä sun roof garden - kattoterassiin ja jopa lahjatavaramyymälä oli kuin muodin museo suorastaan: seisoin siellä hyvän tovin katsoen tarkasti läpi kaikkia Dior- Hermés ja Chanel couture kirjoja. Esim. Diorin Couture - kirja olisi ollut unelma ostaa mukaan, harmi vaan että se painoi varmaan 6 kg ja hinta oli sen mukainen...! Jonain päivänä sitten teen paluun tuonne ja ostan sen ;)

//As many of my readers might remember from the past, one of my ultimate favorite activities when traveling to a new place is to see and experience the 'local life' a little alongside visiting all the big monuments and must-sees, or the touristy areas if you like. So did it happen even on our visit to Milan, where I'd researched in advance that I must visit 10. Corso Como, this slightly hidden gem in a nice and chic neighborhood in Milan. This place have been preached my various trend forecasters in the fashion industry, so you might imagine why I wanted to check it out for myself! And it surely didn't disappoint. From the places familiar to me from before, it slightly reminded me of this (Blue Coat in Liverpool) and this (an art village situated in a former textile mill a bit outside the city centre of Shanghai, or quite rurally located really now when I think about it.)

Anyway, at the 10. Corso Como there was currently an exhibition 'Punk in Britain', that luckily my sisters enjoyed too although this afternoon trip was up to me to be successful, so I am happy nobody was bored..! :) I love art though so much so I enjoy most exhibitions my eyes gets to explore. This was only one section of the whole art-filled space located on four floors including a intriguing roof garden. I loved to spend time in the gift shop too, that was like a fashion museum in all its essence: think rare fashion publications, Chanel and Dior Couture - books and a lot more.... I would have wanted to buy the Dior book, sadly it weighted around 6 kg and so did the price of it but I sure as hell buy it sometime!

































Tässä näkyi hieman lisää Riviera - maisemaa, jota tarjoilin jo alustavasti kaksi postausta sitten. Ainiin ja taas voisin pahoitella pitkää aikaväliä näiden lomapostausten välissä, tässä nyt on ollut aika paljon kiirettä toisen työprojektin tiimoilta! Ja koska kesä ja paljon menoja, taas tulee sama rallatus... no, syksyllä lupaan skarpata bloggaustahtiani, tämä heinäkuu on ollut suorastaan häpeällisen hiljainen blogissa sillä tämä taitaa olla kolmas postaukseni, no jos saan viisi täyteen tässä kuussa olen tavoitteessani & tyytyväinen! Joka tapauksessa, paikan nimihän jossa rannalla käytiin oli Arenzano, ja tuli oikein lämmin jo noita kuvia muokkaillessa kun se vei mielen takaisin tuonne +35 asteen lämpötiloihin. Oli kyllä yksinkertaisesti siis vain niin ihanaa päästä ui-maan kun taksimatkasta määränpäähän selvittiin, hiki virtasi ennen sitä voin kertoa ja se että rannan hiekka poltti sekunnissa jalanpohjat kertoo jotain kuumuudesta! Arenzanon kylä muistutti hieman Alteaa Espanjan Costa Blancalla, tässä matkakuviani sieltä kolmen vuoden takaa.

Yhdeksi pieneksi haasteeksi reissulta tosin haluaisin vielä mainita ruoka-ajat jotka pätevät Italiassa. Voisi sanoa näin, että silloin kun suomalaisella on nälkä, sitä ei ole italialaisilla. Kaikki paikat olivat laittaneet juuri 16-18 välillä keittiön kiinni, silloin kun meillä usein murisi vatsa kovimmillaan. Tuolla Arenzanossa tilanne riistäytyi ihan käsistä, käveltiin hiki hatussa nimittän varmaan jokaiseen rantabulevardikuppilaan ja kaikissa oli keittiö kiinni...saatiin sentään hyvää tarkoittaneelta tarjoilijoilta sipsejä pahimpaan nälkään että kesti edes jotenkin illallisaikaan. Eli nyt note to self seuraavalle Italian matkalle, kannattaa ehkä käydä lounaalla aina sillä pelkällä aamupalalla ei ihan sinne illallisaikaan asti pärjää!

//Here's a bit more fantastic views from the fabulous Riviera of Arenzano, that I also posted briefly about a while ago. I could of course again apologize for the long pause between blogging now in summertime, and alongside another project that keeps me busy. But as I said last summer if I remember correctly, I will be more active in the fall with blogging, currently all time off goes to enjoying the summer so I don't start doing that in the end of August cause it is too late then! Anyway, about them pictures, I started feeling warm already when looking at them, it was at least +35 degrees that day and as soon as we got out of the cab at the beach it was swimming time. You couldn't walk on the sand without burning your feet so you needed to run into the water. Arenzano reminded a little bit of Altea in Costa Blanca, Spain, that I visited three years ago, photos here.

Another thing to probably mention that we had a slight struggle with during our vacation was finding restaurants serving food between 4-6 PM, the time when we were hungry. The worst scenario was in Arenzano, we literally walked into every single place at the beach boulevard without finding food, one place luckily served us crisps and bread so we survived until dinner time.. so note to self, have lunch whenever ur in Italy on holiday, because you can't bare with only breakfast until dinner!


Ei muuta kuin ensi kertaan, joka on määrittelemättömän ajan päästä! :) Tässä oli kaikki Italian lomakuvat, ei siitä ole kuin pari viikkoa kun kotiuduttiin.. :)

//And now, see you next time, which I can't say when it is gonna be but hopefully soon, if I get a full 5 posts done by the end of this month I am quite happy, I guess this is my third. There was anyway all the trip pictures finally, only two weeks since we came home... :)

Have a good week!
/Nina

Kommentit