perjantai 17. tammikuuta 2014

Pretty Little Ralph Lauren













Yllä vähän sekalainen määrä kaikkea inspiroivaa mitä löysin Ralph Laurenin nettisivuilla surffaillessa! Ideana oli alunperin kertoa nilkkureista, jotka näin ja sovitin Stockalla viime viikolla (samantyyliset kuin vikan kuvan ruskeat, paitsi nämä mustat) ja jotka todella mielelläni olisin ostanut - ainoana esteenä oli 1,5 numeroa liian iso koko, joka kyllä tuntuikin, vaikka kengässä oli sukka. Ei sekään enään auta, sillä eihän niitä aina käytä sukkien kanssa kumminkaan, ja vaikea aina sitten muistaa pukea ne ylle. Anyway - ei kannattanut ostaa tällä kertaa, vaikka se riipaisikin, tuote nimittäin -50% alennuksessa ja hintaa olisi jäännyt noin 50€ mikä on suunnittelijakengistä varsin edullista. Aleissa kun on aina se pieni ongelma - helmen löytyessä on tietty se oma koko loppu! Joskus aivan äärettömällä onnella voi toki käydä niin, että oma koko vielä löytyy.

Sitten niihin Laurenin nettisivuihin. Aloin selailemaan siellä muutakin kuin kenkiä ja löysin vaikka mitä luovaa ja mielenkiintoista - upeita kirkkaanvärisiä kevään/kesän 2014 trendejä, joista tykkäsin erityisesti Iceland Green kirkkaanvihreästä, puhtaita linjoja, trenditarinoita miten mallistot syntyy (joita ollaan koulussa tehtävinä kirjoiteltu myös ahkeraan!) ja S/S14 muotinäytösvideo, jos kiinnostaa kannattaa tsekata parhaat palat tästä, aivan mahtavan cool jos multa kysytään, mallit stailattu niin siististi että ei voi muuta kuin odottaa tämän vuoden kevättä, parin kuukauden päästä se onkin jo alkanut ;) Jos kevät on Ralph Laureniin uskomista: se tulee olemaan värikäs ja hauska! Toisaalta myös graafisen mustavalkoinen, shakkiruutu näytti olevan varsin esillä trendeissä.

Inspiroivaa viikonloppua! Mulla se alkaa taas Helsingin suunnalla, kuten viime perjantainakin:)

//Above various style inspiration I found on Ralph Lauren Official website, when initially surfing for a RL pair of boots I found last week at Helsinki, but which I didn't unfortunately end up buying: the reason was 1,5 sizes too big ones - with socks they were nearly perfect, but how can I always then wear them with socks? I think eventually I'ts not good for your feet to suffer from too big shoes. So even though it was unfortunate, I decided to leave them in the store this time - waiting for the next perfect sale opportunity! The boots were quite similar to the camel ones in the last picture.

And then moving on to the Ralph Lauren webiste I was checking out! I really liked the diversity of the website - alongside new trends, there was plenty of editorials, trend stories from scratch of a collection (which we are writing in school also!) and fashion shows ( my recommendations to watch the best bits of S/S 14 here, the models looks very cool in their plain and elegant colourful dresses and sunnies!) If we live a RL summer this year; it's definitely going to be fun and playful, alongside this chic and elegant! (I especially liked the Iceland green bright colour). For fans of black and white, these were also seen in the spring shows, particulary in check - pattern, which is a trend already this winter.

Have a inspiring weekend! Mine starts again in Helsinki like last week:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...