lauantai 11. toukokuuta 2013

Tea and saturday chilling



Hyvää lauantaipäivää,

Tulin tekemään tällaisen viikonloppupäivitys kirjoitelman, en oikein tiennyt mistä kirjoittaisin joten valitsin aiheeksi mun "uuden" teepannun! Nukuin pyöreästi 12 tunnin yöunet viime yönä, en laittanut herätystä kun ei tarvinnut, en muista milloin viimeksi olisi ollut moinen tilanne :) yleensä viikkopäivät on melko täynnä ohjelmaa, joten voisi harmittaa jos vetelisi hirsiä ihan 12 asti. No tänään tuntui sitten ihan rentouttavalta tehdä näin, mennä ajoissa nukkumaan ja saada kunnon yöunet. Se kuuluu viikonloppuun.

No mutta sitten siihen teepannuun, ostin tuon jo ajat sitten (joulukuussa taisi olla) Manchesterista, design liikkeestä Peter Maturi, myynnissä oli kaikkea kodintavaraa hienolla designilla. Jostain syystä tämä pannu jäi sittemmin nurkkiin, kun en koskaan muistanut ostaa irtoteetä, kunnes nyt, kun käytiin siinä loistavassa teepaikassa Prestonissa josta kerroin aiemmin. Ostin Sweet dreams teetä, hyvin hedelmäistä roobidosta, ja siitä lähtien on kyllä pannu ollut kovassa käytössä eikä kyllä paluuta pussi-teehen enään ole! Sen verran parempaa tuo aito, irto-haudutettu tee on. Juon aina kokonaisen pannun. Ja sen lisäksi että on hyvää niin tee myös rentouttaa suunnattomasti, eli kiireettömän lauantain chilling hetkeen mitä loistavin.

//saturday is a perfect day for chilling after a long good night sleep. Last night i slept around the clock and this morning i felt very relaxed. This teapot is my new favourite, it was unused for a long time since i bought it already in december, but now after buying this loose roobidos tea, i never looked back, this is just a perfect taste and in that pot after simmer the taste is amazing. I bought that at Peter Maturi, a design store in Manchester. There was lot's of nice design homeware. 




Ei mulla muuta tällä erää, näiden kesäisten fiiliskuvien (kasattu from Weheartit.com) toivotan kaikille hauskaa &rentoa (äitienpäivä)viikonloppua!

Kaikille äideille : hauskaa äitienpäivää!
Omalle äidille ja mummulle tervehdys 


//by these summery pictures from weheartit.com i wish everyone a nice and relaxing weekend! In Finland at least it is even mothersday weekend, wish all mum's a happy day








Life is better in summer time!
//Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...