On a Boat










Taas muutama menontäytteinen päivä takana joten ei oikeastaan ole kerennyt koneen äärelle bloggailemaan. Koneelle on kyllä kerennyt, vaan muihin asioihin perehtyneenä, mutta nyt päätin laittaa muutaman kameraan tallentuneen otoksen sunnuntailta. Vaikuttaa siltä, tai ei oikeastaan vaikuta vaan näin se vaan on että toukokuu on alkanut kuin tykin suusta eli kovalla vauhdilla, kuten kesäkuukausilla on usein tapana. Taas toinen syy siis nauttia hetkestä ja ottaa kaikki irti tästä lämmöstä ja auringonpaisteesta. Nyt kun luonto on puhjennut kukkaan, ja kaikki valkovuokkoja ja kissankelloja myöten kukkii niin on oiva aika ihastella ympäristöään. Suomessa ei ole paljon kirsikkapuita, mutta pari olen nähnyt ja silloin vasta ihastelet! Illat ovat nyt niin kuulaita, että päivä tuntuu tosi pitkältä ja saat jatkuvasti lisää energiaa.

Ylläolevat kuvat olivat äitienpäivän risteilyltämme saaristoon. Jos en ole aiemmin maininnut, niin tykkään merestä ja meri-ilmasta tosi paljon. Jos en pääse kesäisin meren lähettyviin, tuntuu kuin jokin todella oleellinen jäisi uupumaan. En toisin sanoen voisi kuvitella viettäväni kesää paikassa tai kaupungissa, joka ei ole meren lähettyvillä tai jossa ei ole lainkaan vesistöä. Jo se että olet siinä meren äärellä riittää, vaikket vielä tarkenisi uimaankaan. (pulahdin kyllä mökillä jo järviveteen, en mitannut minkä asteista mutta kylmää oli - pakko oli tosin mennä kun jo järvenrantaan asti käveli ja jalat laittoi järveen.)

Tästä nyt tuli tällainen fiilistelypostaus ilman mitään tiettyä punaista lankaa, no lähinnä se että nautitaan keleistä & alkavasta kesästä!

Ps. Yllä näkyvä jumpsuit johon pukeuduin on vintagea. (ei ole tainut näkyä blogissa aiemmin)

//Nina

//Again some action-filled few days behind. Seems like this beginning of May has moved as fast as it commenced. Yet another reason to just enjoy this time of the year! Everything is just so beautiful, especially the nature when it is so green and all the flowers blooming.... in Finland there's not many cherry blossoms, but when you see one you just love what you see. It's meant to be quite warm this week still, well today over 20 degrees at least so a proper summer. I am liking how it is light in the evening, the days feels long & you're full of energy. 

The pics above are from Sunday & Mother's Day, which we spent on a archipelago cruise. Love the sea, I feel like I belong close to water. Sea & summer just goes together, couldn't spend a summer in a city or place where you can't be by the water. Would just not work out for me. You don't necessarily need to swim in the sea - just the feeling of it being there and the breeze that comes from it. Lake works well too, we have our summer house by the lake (where I btw hopped in quickly last week, can't say I enjoyed it that much, but with sauna it was ok, but still so freezing once you were in the water.)

Ps. the jumpsuit I was wearing in the pictures is vintage.

Kommentit