Double decker red




Eka kuva on on hieman aiheen ulkopuolelta voisi sanoa, se lähinnä viittaa siihen että jätän nyt tämän Englanti - kotikadun taakseni kahdeksi viikoksi, sillä tänään kutsuu Suomeen matkustaminen, 2,5 kuukautta peräti viime kerrasta kun siellä olin. Aiempina vuosina olen mennyt näihin aikoihin aina Espanjan auringon alle, mikä olisi kyllä ollut nytkin paikallaan (peittää kalpeus pienellä luonnollisella päivetyksellä) mutta nyt on Suomessakin paljon menoa ja meininkiä, suuria synttärijuhlia ja muuta mielenkiintoista happeninkia, joten sinne suuntaan tällä kertaa. Kun katsoo taaksepäin, on taas ihmeellistä miten nopeasti tämä kevätlukukausi on tähän asti mennytkään. Keskityn tällä hetkellä ottamaan kaiken irti viimeisistä kuukausistani täällä Englannissa, olen jo hyvissä ajoin tiedustanut että opiskeluaikani täällä alkaa pikkuhiljaa olemaan paketissa, ettei se sitten tule niin suurena yllätyksenä ns. puskan takaa kun se oikeasti on ohitse (about kuukausi sen jälkeen kun olen palannut tänne pääsiäisloman jälkeen).

Siihen oikeaan aiheeseen josta tulin kertomaan, niin tykkään käyttää kynsilakkoja hieman vuodenaikojen mukaan (tummempia syksyllä, kirkkaampia keväällä) ja välillä hankin repertuaariin ihan niitä ajattomia klassikoitakin. Valkoinen ja nude ovat sellaisia jotka toimivat vuoden ympäri, punaisesta puhumattakaan, siksi ostin tämän Rimmel Londonin värin tällä viikolla. Punainen on kyllä  aina klassinen, joten jos joskus ei osaa päättää minkävärisillä kynsillä sitä lähtisi liikenteeseen, tämä on  kyllä varma valinta. Ps. siitä lähtien kun sain siskoltani jouluksi nuo OPI:n pohjustus-sekä päällyslakat en ole kyllä enään menetellyt ilman niitä, suositteluni siis jos haluaa parhaimman ja pitkäkestoisimman lopputuloksen. Lisäksi tämä yllänäkyvä kuivuu nopeasti onneksi - mikään ei ole ärsyttävämpää kuin a) hitaasti kuivuva lakka ja b) ekan päivän jälkeen lohkeileva.

Sitten jos menisi valmistautumaan pikkuhiljaa laittamaan kaikki loputkin lähtövalmistelut valmiiksi. Postailen sitten Suomesta seuraavan kerran kun on materiaalia. Ainakin on yksi yhteistyö buukattu ensi viikoksi, joten pysy tarkkana sen tiimoilta postailun tuloksista :)

Nyt hyvää lauantaita, miten ikinä vietät sen, minä tutulla ja turvallisella lentokentällä:) ja ainiin, mukavaa alkavaa kesäaikaakin!


The first picture is a bit random, a bit out of the subject but it's there to indicate that I'm leaving my England home street for a couple of weeks now! Finland is calling again, 2,5 months since the last time. Usually around these times I've been traveling to Spain, which I can't say would have been a bad idea now either (get a bit of natural tan on this pale skin) but this time there is a lot happening in Finland such as big birthday parties so I go back home this year. It is always shocking how fast the times flies at the end of the day - although this winter has been quite long, I still have enjoyed it to the fullest since It's my final year of studies around here now. Just getting prepared in good time, so that everything doesn't come as a huge shock when it actually IS over. (which is about one month after coming back here after easter - but let's not look so far into the future just yet)

I like to paint my nails according to the seasons, darker like burgundy in autumn and brighter colors for spring - now, I've seen lots of red nails in various places so I bought this Rimmel London nail paint the other day. Think that red is always a classy choice, so If you're thinking which color to choose, this is always in. Other than that, I guess all pastel colors are quite a good choice as we turn into spring. And PS. my highest recommendations to use base - and top coats when you apply nail polish. Since I got those OPI products for Christmas I haven't looked back - it just makes the finish much more long lasting and shiny.

I will post from Finland then the next time! I have a little collaboration booked in for next week, so stay tuned for a post within that subject matter at least :)

Have a good Sat, however you spend your day - as for me, at the familiar airport:) oh, and nice beginning of summertime, tomorrow it is officially not winter anymore :)

Kommentit