Fear and how to overcome it

FYI: Text in Finnish

Laitan aina aika-ajoin tällaisia 'tsemppipostauksia' tai ajatuksia yhdestä jos toisestakin aiheesta tänne blogiin ja olenkin huomannut, että nämä saavat yleensä eniten lukukertoja. Keksin tässä käydessäni läpi vanhoja lehtiä sekä kouluprojekteja aiheen, josta en jostain syystä vielä ole erillistä blogipostausta tehnyt.

Se aihe nimittäin on pelko ja sen ylipääseminen. Pelko on kamala tunne joka loppupeleissä estää meitä tekemästä hyvin paljon sellaista, jota todella mielellään haluaisimme tehdä ja toteuttaa elämässä. On oltava rohkeutta rikkoa omia rajojaan, ottaa se ratkaiseva askel kohti erilaista huomista, mutta tiellä onkin sellainen möykky nimeltään pelko ja toinen möykky nimeltään liika pähkäily. Kerron tässä oman tarinani siitä, miten kohta kaksi ja puoli vuotta sitten päätin ottaa ensimmäisen rohkaisevan askeleen elämässäni ja liikun siitä tähän hetkeen eli siihen, mihin ensimmäisen askeleen otto on minut myöhemmin vienyt.

Ja varoituksen sana: tämä on suht tekstipitkä postaus joten jos et ole valmis varaamaan siihen aikaa, suosittelen siirtämään myöhemmäksi tai skippaamaan :)

On talvi 2012. Päätän, että haluan vielä opiskella - postaus aiheesta tältä ajalta löytyy tästä. Päätän laittaa tuumasta toimeen ja hakea Englantiin kevään yhteishaussa. Näihin aikoihin mielessäni käy myös yhtenä iltana, että olisipa siistiä olla kesätöissä jossakin toisessa pohjoismaassa. Tätä sen enempää mietiskelemättä laitan suhteellisen kattavaa hakemusta menemään Nordjobb-sivuston kautta, joka auttaa pohjoismaalaisia saamaan kesätöitä toisesta pohjoismaasta jopa Islantia myöten.

Nämä kaksi harppausta poikii tulosta. Toukokuun lopussa 2012 olenkin jo pakannut tavarani ja laittanut kolme vuotta elämästäni muuttolaatikoihin, aika kylmäpäisesti mutta määrätietoisesti kohti uutta ja tuntematonta (kirjaimellisesti seilaten, sillä vain viikkoa myöhemmin olin jo laivan kannella matkalla Ahvenanmaalle, jossa uusi työpaikkani sijaitsi). Ollakseni tarkempi, matkani alkoi oikeastaan jo Turun Hamburger Börsin hotellihuoneesta, jossa yövyin yön ennen matkaan lähtöäni (en ole koskaan ollut nuhjuisimpien majoitusten ystävä - vaikka budjetti olisi tiukalla, yksi josta en suostu tinkimään on majoitus. Tässä tosin myöhemmin koeteltiin kestävyyttäni, kun opiskelukaverini valitsi meille Invernessistä majoitusta, jossa asuttiin dormeissa ja jouduttiin suihkuunkin laittaa hygienia-tossut) Loppupeleissä, tämä olikin varsin pieni 'barrier' niihin muihin hygieniaseikkoihin joihin on maailmalla törmännyt arki-elämässä, mutta ei siitä sen enempää :)

Ahvenanmaa-kesän jälkeen reissukärpänen taisi purra minua ja kovaa. Huomasin, ettää pärjäänhän minä poissa turvallisista koti-nurkista omillani paremmin kuin hyvin joten tästä se oikeastaan sitten lähti. Täytyy vain kliseisesti sanottuna uskoa itseensä ja tavoitteisiinsa. 

Elämäni on kesästä 2012 lähtien ollut enemmän tai vähemmän matkailua. Mutta ei kannata luulla, että kaikki tämä oli yksinomaan helppoa. Itseasiassa kaikki tällainen vaatii suhteellisen lujaa tahtoa, päämääräisyyttä, kovaa työtä ja ennen kaikkea periksiantamattomuutta. Nämä neljä ominaisuutta jos sinulta valmiiksi löytyy, olet turvallisilla (ja oikeilla) vesillä maailmanvalloittajana. Pienet vastoinkäymiset kannattaa sivuttaa kunnialla koska ne kuuluvat asiaan- kukaan maailmalla menestynyt tai harvempi ainakaan on luullakseni päässyt niin sanotusti 'helpolla'.

Syyskuu 2012. Otan kurssin kohti Englantia ja tässä vaiheessa voin paljastaa, että tirautin ekat 'pelon' kyyneleet. Yksinkertaisesti siksi, että en tiennyt minne paikkaan olin menossa. En ollut koskaan aiemmin vieraillut Englannissa saati tulevassa opiskelukaupungissani. Luulen että tämä kaikki tuntemattomuuteen hyppäämisen soppa oli se joka eniten pelästytti mutta sen kuulukoon asiaan. 

Sain pian huomata, että pelkoni oli turhaa koska tässä(kin) paikassa arki alkoi rullaamaan kuin ihmeen kaupalla eteenpäin, vielä suhteellisen helposti rankan ponnistuksen eli alun jälkeen. Sain pian huomata, että olin tehnyt oikean ratkaisun seuraamalla sydäntäni siitä, minne minun kannattaisi elämässä suunnata. Kymmenvuotiaana kirjoitin siskoni ystäväkirjaan haluavani Amerikkaan 10 vuoden päästä, ja pääsin minä ainakin puolitiehen :) Muotiala ei tosin aina ole näyttänyt niitä upeimpia puoliaan, ja pian myöskin huomasin minkälaista kilpailua se todellisuudessa on. Tilanteista selviäminen kasvattaa sinulle taatusti kovan nahan ja lopulta lujan itsevarmuuden.

Sanoisin, että kun kerran johonkin yksin uskallat lähteä, on se myös helppoa vastaisuudessa. Sanoisin, että tässäkin asiassa pätee sääntö 'kolmas kerta toden sanoo', eli kolmannen irtiottosi jälkeen sinun pitäisi olla valmis tekemään vaikka mitä. Kolmen ekan kerran jälkeen sinulla on siihen tarvittava rohkeus ja olet jo suhteellisen kokenut. Tämän huomasin itse maaliskuussa 2014, kun lähdin Shanghaihin. Se ei enään tuntunutkaan niin vaaralliselta vaikka valehtelisin jos väittäisin, etteikö olisi jännittänyt.

Lähteminen ruokkii myös halua nähdä ja kokea lisää koko ajan. Tämä levottomuus voi käydä hieman ahdistavaksi välillä, kun aina ollessasi jossain haluaisitkin mennä johonkin muualle. Mielestäni tärkeää on myös muistaa, että johonkin lähtemällä pitäisi laatia perille aina jokin suunnitelma ja päämäärä. Itselläni opiskelu oli syy miksi ulkomaille lähdin ja siinä menestyminen onkin aina ollut prioriteettini ja tsempparini. Tämä on myöskin hyvä seikka joka ns. 'sitoo' sinut ulkomaille- luovuttaminen siksi, että matka ei ollutkaan sitä mitä kuvittelit on helpompaa siinä tapauksessa, jos sinulla on mahdollisuus lähteä milloin tahansa takaisin kotiin. Opiskeluun sitoutuminen taas pitää pääsi siinä missä sen kuuluukin olla ja muistuttaa sinua päämäärästäsi, joka on edelleen tavoittamatta. Koska, uskokaa tai älkää, ulkomailla tulet joutumaan monen vastoinkäymisen eteen. On omasta itsestäsi kiinni, näetkö nämä suurina tai pieninä, mutta niitä tulee.

Postauksen kuvat täältä, Pinterest, oma blogi

Itse sanoisin, että kulkemalla omaa polkuasi päämäärätietoisesti teet usein niitä oikeanlaisimpia valintoja. Testaile ja mieti ensinnäkin, mitä haluat matkallasi tavoittaa ja yritä päästä siihen. Lähdetkö matkaan löytämään itsesi? Lähdetkö matkaan tukalaa elämäntilannetta pakoon? tai opiskelemaan/töihin? Jostain ihan muusta syystä? Tee esimerkiksi mind map asioista, joita voisit potentiaalisesti maailmalla toteuttaa ja kulje tämän mukana. Muista ja pidä mielessä, että ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa tehdä asioita ja suunnitelmia - on vain olemassa sinun oma tapasi tehdä asioita ja suunnitelmia. Loppupeleissä koko maailma on avoin kaikille ja ei oikeastaan ole mitään rajoja sille, mitä voimme tehdä. (nuorena ja sinkkuna nämä onnistuu tietenkin parhaiten).

Laatimalla pientä ennakkosuunnitelmaa kartoitat myös hyvin omat mielenkiinnon kohteesi etkä todennäköisesti, harkitulla kartalla, voi mennä mönkään. Kannustan myös suunnitelman valmistuttua tekemään mahdollisimman nopeita päätöksiä - et halua joutua tilanteeseen jossa pähkäilet samaa asiaa vielä 20 vuotta myöhemmin.

Ja mitä muuta vielä: uskon, että tämä edellä mainittu on vasta matkani alkua!

Ps. Olen kirjoittanut aika kattavan postauksen pari vuotta sitten ulkomaille opiskelemaan hakemisesta & oikeantyyppisen yliopiston löytämisestä. Postaukseen pääset tästä.

Postaukseni inspiraationlähteenä toimi Helmikuun 2013 Cosmopolitanin haastattelu bloggaaja Linda Juholasta, joka on myös kulkenut pitkän mutta määrätietoisen tien kohti unelmiaan. Lindan blogi onkin yksiä pitkäaikais-suosikkejani tai todennäköisesti jopa eka blogi, jota aloin aikoinaan lukemaan.

//Nina