maanantai 4. elokuuta 2014

Selfie-kit


SHIRT & SHORTS Bershka
WATCH Gant
SHADES Anttila

Naurettiin viikonloppuna, kun istuimme iltaa parvekkeellamme ja alapuolellamme oli äänekäs miesporukka (ihan nuoria miehiä) kuvaamassa itseään niin sanotulla selfie-kit-'tangolla'. Periaatteessa kätevä keksintö, niin saa sen jatkeen omalle kädelle jotta kaikki halukkaat pääsee mukaan selfieen. Toisaalta hieman surullista, että itseään kuvaamiseen keksitään nykyään mitä oudoimpia business-ideoita - eipä moni varmasti olisi 10 vuotta sitten kyennyt arvaamaan, että sanavarastossamme on tänä päivänä edes sellainen sana kuin selfie saati tällainen selfie-kit-setti. Nämä keksinnöt ikäänkuin ruokkivat turhamaisuutta entisestään, ja ei suinkaan enään vain naisissa vaan sanoisin että ilmiö on sukupuolten välillä vähintäänkin equal.

Ei, en ole vielä hankkinut moista vempainta, vaikka se bloggaajalle olisikin varmaan ihan kätevä juttu. Parastahan niissä kiteissä on se, että niillä kuvataan reilusti yläviistoon, mikä puolestaan tuo esiin niitä parhaita puolia, kun horisontti on panoraamainen. Milloinkohan joku keksisi sellaisen tuplaleuka-selfie-kitin? Saisi ainakin parhaimmat naurut. Eihän kukaan sellaista liikeideaa tosin uskalla keksiä, sillä sosiaalisen median tarkoitushan on tuoda esille meidän kaikkien parhaita puolia? Kuka uskaltaisikaan aloittaa mitään niin hullua kuin alaviisto-naamaselfiet. Toki niitä voisi kavereiden kanssa ottaa ihan omiin käyttöihinsä, mutta silloin ne ei koskaan näkisi sosiaalisen median päivänvaloa, ehkä korkeintaan WhatsApp - ja snapchat julkaisuun tarkoitettuna? Silloin tosin sana ei kirisi yhtä äkkiä - selfieitä kun ei koskaan ole tarkoitettu otettavaksi epäonnistuneina.

Hyvää alkuviikkoa!

//selfie-kit - the newest innovation and venture in the social media era. I saw one in action the first time during this weekend, when a group of guys took pictures of themselves with this thing. The problem is I can't really figure out whether it's a good or a bad thing that these stuff are being brought to market. I mean - doing business with selfies is brilliant, but still a bit sad that it is developing all the time. I think selfies was kinda fun like one year ago - but now the whole thing has really exploded too much in my opinion. 

But I guess the best thing with these kits is the fact that you can't get a bad picture, since your shooting from the upper direction, so you get the length of one extra arm basically. This panoramic view ensures you will look your best in the picture. When is someone brave enough to venture a selfie-kit, which shoots from the opposite direction, making your face look big? No one at this time I could guess, since that would break the idea with the whole social media, where everyone wants to look their best. These downside-selfies would spread most likely only on snapchat and WhatsAPP, giving the venture too little opportunities to expend.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...