Titanic 3D

Mielestäni kaikkien aikojen parhaimpia leffoja, all time favourite Titanic, ei tuottanut pettymystä 100 vuotta sitten- anniversary 3D versionakaan : päinvastoin, siihen leffaan pääsi eläytymään entistä paremmin. Kävimme eilen tennarissa katsomassa tuon yli kolmen tunnin leffaelämyksen, suosittelen lämpimästi kaikille mikäli olet suunnitellut mennä katsomaan. Nyt pyhinä oli täydellistä käydä, kun oli hyvin aikaa sillä leffahan on tunnetusti todella,todella pitkä.

Still, Titanic on ehdottomasti aikamme koskettavimpia elokuvia, kyllä siinä kolmessa kohtaa tuli vähän tippa linssiin (1. Im flying jack -kohta kannella, legenda, 2. Rose hyppää pelastusveneestä yli laidan juostakseen takaisin Jackin luokse, 3. Rose kertoo vanhana tarinansa lopussa, että jack pelasti hänet kaikilla tapaa miten ihmisen voi pelastaa). 

Se koko Titanic -tarina kokonaisuudessa ja näyttelijät - ihan mieletön. Sen lisäksi elokuva on tehty viimeisen päälle aidosti. Nyt myös ymmärsi tavallaan koko tarinan paremmin, kuin silloin ennen lapsena sitä katsoessa. You fall in love with the movie, ja siihen voi palata aina uudelleen.





Leffa- asua:


SHOES NELLY.COM // JACKET BERSHKA // SUKKAHOUSUT saatu lahjaksi // TUNIC JA AURINKOBRILLIT H&M

Tänään oli sellainen ikävänmuotoinen päivä; jääkaappi ammotti tyhyyttään pitkien pyhien jälkeen, joten tällaisina pahoina päivinä täytyy ottaa mielikuvitus haltuun ja miettiä, mitä mahdoliista sitä voisi valmistaa jos sieltä jääkaapista jotain hajakappaleita löytyy. Pakkasesta löytyi, kappas vaan, vadelmia, ja pyöräytin suklaa-raspberry kaakaon! Kaakaojauhetta vain sekaan ja maitoa.
mukavaa maanantaita! (meinasin aika tarkasti kirjoittaa sunnuntaita; haha onko tänään maanantai, nyt on kyl liian sunnuntaifiilis, pyhät sekoittavat pään!:D) ja arki koittaisi taas huomenna. Toivottavasti kaikilla on ollut mukava pääsiäisloma!
.Nina

Kommentit